Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pitkämaanantai

Niin sitä mentiin ja siirrettiin kelloja kesä aikaan. Ja tuntuu linnutkin siirtyneen kevät aikaan. Nähtynä ainakin hanhia, kurkia, töyhtöhyyppiä, kiuruja ym.
Käytiin anoppia morottamassa Tampereella. Päästiin koirapuistoon painimaan lähes saman ikäisten lajitoverien kanssa. Samalla kävimme Lielahtikeskuksessa harjoittelemassa rauhoittumista  ja julkisilla paikoilla oloa. Hienosti Retro tuntuu pärjäävän. Ohjaajalla taitaa olla hieman kehittymisen varaa. Sessiot voisivat olla myös vähän lyhempiä (tämä kesti noin 25min.). Hieman tuntuu koira turhautuvan lopussa. Myös tuo kuvaus, ohjaus, reenaus ja kirjojen palautus ei kyllä ole hyvä yhdistelmä. Hieman häiritsee keskittymistä tuollainen monimutkainen toiminta. Mutta kaiken kaikkiaan loistavaa reeniä kummallekkin.          




Sunnuntaina myös ilmaisu rupesi menemään onnistuneesti. Olen yrittänyt kiinnittää huomiota eleettömyyteen. Silti tulee höpistyä koiralle harjoituksen aikana kuitenkin. Siitä pitää päästä eroon.
Palkan annossa saisi olla, myös huolellisempi. Välillä palkat samassa kädessä naksujen kanssa, välillä otan ne mankkapussista ja välillä sitä ja tätä. Huolellisuutta reeneihin.
Näyttää nyt siltä, ettei kannata enää tuota samaa ilmaisua toistaa. Tuntuu ihan hienosti sitä tarjoavan.





Olen suuressa viisaudessani päättänyt ruveta opettamaan Retrolle toista ilmaisua. Damin nosto voisi olla ilmaisuna numero kakkonen. Retrolla on aina ollut hieman takkuista tuo damin nouto. Aivan pentuna se kyllä hienosti teki sitä. Varmaankin epäjohdonmukaisesta harjoittelusta tai sen puutteesta rupeaa vain leikkimään sen kanssa, eikä palauta ohjaajalle käteen. Tässä ilmaisussa voisimme palauttaa ja korjata tätä unohduksen alhoa. Kenties siitä olisi muutaman vuoden päässä siintäviin taippareihinkin apua. Loppuun ihan jotain muuta...




perjantai 25. maaliskuuta 2016

Summa summarum

Retro mutsiaan tapaamassa. Ada on kova mimmi :)
Tästä harppan suoraan Pitkäänperjantaihin. Väliin mahtuu sitä arkista koiran kanssa puuhastelua, mutta myös harjoittelua. Siinä määrin turhauttavaa harjoittelua, ettei homma tuntunut etenevän. Tässä vaiheessa koulutusta on mahdottomasti uusia sisäistettäviä asioit. Niihin pitää keskittyä todella huolella, että edes osan muistaisi. Silti tuntuu siitä osastakin unohtuvan jotain. Monesti tulee miesluolaan mennessä olevan reenien kulku selvillä, kuitenkin hetkessä olen muuttanut suunnitelmaa. Onneksi on nämä video tallenteet, joista voi tarkkailla omia virheitä. Ehkä myös onnistumisia.


Tänään oli vuorossa onnistumisen iloa. Suuri kiitos menee opiskelu kolleegoille, jotka rohkaisevat ja opastavat meitä täällä operantissa maailmassa! Ja tietenkin kouluttajille. Voiko hienompaa ohjetta olla, kuin THINK, PLAN, DO. Vielä ei voi taputella karvaisia käsiä yhteen, mutta jostain on itseään kehuttava ja mentävä eteenpäin. Nostettava kriteeriä! Hyvää Pitkääperjantaita kaikille tasapuolisesti....
Hieman kyllä epäilyttää :)
 

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Sunnuntai

Sunnuntaina mentiin viidentoista minuutin metsään useaksi tunniksi. Nähtiin pyitä ja jahdattiin hirveä, siis sellaista hauskaa pyhäpäivän höntsäilyä. Kotona sitten mietittiin mitenkä voitaisiin nostaa kriteereitä. Kelailtiin videoita ja mentiin taas saunaan.

Lauantain reenit

Sitten ensimmäiset etäharjoitukset kotona. Ajatuksena on harjoitella yläkerran miesluolassa ja ikäänkuin lähdettäisiin töihin. Hieman oli hermostunutta ja haparoivaa toimintaa. Harjoittelemalla ja toistamisella toivottavasti luodaan rutiini molemmille selkärankaan.
 Sitten lähdettiin vielä Lielahteen Tampereelle harjoittelemaan rauhoittumista. Lielahtikeskus on tähän oivallinen paikka. Siellä on kaikkea mitä kunnon reenit vaatii. On hississä kulkemista, lapsia, vanhuksia, teinejä, koiria, portaita ja ynm. sellaista häiriötä mikä täytyy olla hallinassa. Videota ei viitsi siellä tehdä joten kuva vain on tallenteena.

Lähijakso nro1

Maanantai 14.03.2016. Myönteenkylässä herättiin aikaisin kieltämättä hieman sekavissa tunnelmissa. Tänään alkaisi kauan odotettu hajukoirakoulutus Winnovan Kullaan toimipisteessä. Siinä kerkesi aamulenkin aikana miettimään kaikenmoisia kauhu skenaarioita epäonnistuneesta koiranohjaajasta aina onnistuneeseen saakka. Perille päästyäni olo rupesi kuitenkin rauhoittumaan ja ajatukset olivat positiivisen odottavia. Niinhän siinä aina käy kun uusitilanne on edessä. Maanantaina saimme Keijo Kodikselta tietoa koulutuspaikasta ja Winnovan organisaatiosta. Tuli myös paljon tietoa varsinaisesta hajukoirakoulutuksesta ja sen vaiheista. Huomasin tässä vaiheessa olevani melkoisen pihalla tästä operantista maailmasta. Onneksi nauhoitin opetuksen nauhalle. Voin sitten pimeinä iltoina kerrata oppimaani. Tähän väliin kuva. Hauska muisto Winnovasta. Tiistaina jatkoimme some koulutuksella jota tarvitsemmme päästäksemme näytöstä läpi. Siis tätä somea. Se sisältää blogin pitoa jossa kerromme koulutuksen etenemisestä ja oppien sisäistämisestä. Myös videoita laitamme vähintään kerran viikossa harjoituksista.
Keskiviikkona pääsimme sitten koirien kanssa harjoittelemaan. Kaiken kaikkiaan kurssilla on kuusi koirakkoa. Tehtävänä oli ottaa koira autosta istuttaa se autosta tullessa. Sen jälkeen hajulabran ovelle istumaan ja siitä luvan kanssa sisälle.
Sonja Honkanen ja Pimu ( Dogo Argentino ). Hajuna lude.

Labran sisällä rauhoittuminen matolle. Siitä suoraan harjoitteeseen. Vahvisteena oli ruokapalkka. Tässä ehdollistetaan naksuttimeen joka meillä Retron kanssa on melko uusi juttu. Näitä harjotteita tehdään 3 kertaa 30 sekunnin ajan. Aina välissä käydään "rauhoittumassa" matolla. Retrolla ei oikein rauhoittumisesta tullut mitään. Eikä oikeen ohjaajallakaan. Harjoitus tekee kuitenkin metsurin joten joka päivä ollaan parempia ja viisaampia. Labrasta lähdetään taas käänteisessä järjestyksessä ulos ja autoon. Ovista kuljetaan luvan kanssa istumisen kautta. Näin luodaan koiralle rutiini töihin lähdöstä ja paluusta.

Torstaina jatkoimme naksutin harjoituksia ihmiskokein. Keksimme toisille jonkun tehtävän jota sitten naksuttimella toteutimme. Tarkoituksena oli havainnollistaa kuinka koira kokee ko. harjoituksen. Vaikeaa oli, varsinkin putkiaivoisella "koiralla". Hyvin konkreettinen harjoitus kuitenkin opin taas lisää naksuttimesta.
Rupesimme myös miettimään ilmaisu käytöstä koirille. Retron ilmaisu tulee olemaan maahan meno. Suorituksena maahan meno on helppo ja se kannattaa liittää suoraan hajuun (home), joten kouluttajat antoivat meille uuden ilmaisun. Istuminen ja oikean tassun nosto olisi meidän ilmaisu jota harjoittelemme. Kaikki asiat tuntuvat yksinkertaisilta pöydän ääressä, mutta käytännöntoteutus onkin sitten jotain ihan muuta. Harjoittelemaan kuitenkin mars. Istuminen onnistuu Retrolta melko mallikaasti, mutta vahvistetiheys on harva.
 Perjantaina jatkoimme teorialla aamusta. En vielä viitsi kirjoittaa hirveästi käyttäen ammattikieltä, joten teen sen sitten kun olen saanut hieman varmuutta asiaan. Teoriassa kaikki teoria on päivänselvää. Se että ne muistaa saati osaa käytännössä toteuttaa vaatiikin sitten aikaa enemmän sulatella ja harjoittelua mielettömän määrän. Siitä jatkoimme sitten etäjaksolle. Tarkoituksena harjoitella perustottelua, rauhoittumista erinäisissä paikoissa ja sitten sitä ilmaisua. Kun ollaan saatu istuminen ja tassun nosto haltuun voidaan opetella uusi valitsemani ilmaisu. Näitä ikäänkuin voi harjoitella varastoon valmiiksi vaikka maahan meno tulee olemaan homeelle käytössä. Tarkoituksena on siis harjoitella naksuttimen käyttöä ja palkitsemisen suuntaa. Kotiin siis harjoittelemaan...